The End

Yliopiston vaihtohaku loppuu muutaman päivän päästä, joten sen kunniaksi kirjoitan viimeisen blogitekstini. On mennyt vuosi siitä, kun itse kahlasin toimistoja läpi allekirjoitusten perässä ja tein opintosuunnitelmaa, jota loppujen lopuksi en edes noudattanut. En olisi osannut kuvitellakaan, miten upea seikkailu vaihto-opiskelusta tulisi, ja toivon paljon tsemppiä ja rohkeutta kaikille uusille vaihtoon lähtijöille! :)

Teemu teki syksystä hienon videon, jonka reissuissa olin itsekin mukana: https://vimeo.com/197519793

Singaporeen jäi paljon asioita, joita jään kaipaamaan. Ensimmäisenä tulee mieleen Ladies Nightit, sillä edelleenkin joku saattaa laittaa viestiä: ”Tänään Atticaan?”. Matkustelu ja muu humputtelu oli helppo yhdistää kouluun, koska luennot videoitiin. Täällä kotoisassa huippuyliopistossa moista ei ole vielä omilla kursseillani tullut vastaan. Ennen tenttiviikkoa koululla jaettiin Student Welfare Packageja, jotta opiskelijat selviäisivät lopputenteistä. Käytännössä paketti oli kangaskassi, joka sisälsi suklaata, keksejä, aikakausilehtiä, kaakao- ja kahvijauhepusseja, kosmetiikkanäytteitä sekä terveyssiteitä. Näin kevään ensimmäisen arviointiviikon jälkeen hyvinvointipakkaukselle olisi ollut käyttöä. Lisäksi välillä tulee ikävä metroasemien vessoja, jotka hygieniatasoltaan vastasivat sairaalan leikkaussalia.

Teeseremoniassa keskityttiin.

Sen sijaan ikävä ei tule jaettua huonetta, joka toisinaan kävi hieman ahtaaksi kahdelle suuriegoiselle opiskelijalle. Huoneessa ja kaikkialla muuallakin oli pistorasiat, joihin tarvitsi tietynlaiset adapterit. Pistorasiat piti vielä erikseen kytkeä päälle, ja usein kävikin niin, että kännykkä oli ehtinyt roikkua laturissa monta tuntia ennen kuin älysin laittaa virrat päälle. Enkä tietenkään voi olla unohtamatta syksyn kauheimpia kauhunhetkiä, kun kylpyhuoneesta löytyi torakka tai kun hostellin seinällä käveli kämmenen kokoinen hämähäkki. Torakka katosi talon uumeniin, mutta hämähäkille kävi köpelömmin, kun hostellin työntekijä liiskasi sen paljaalla kädellä seinään.

Pekingin ankkaa Pekingissä.

  

"Miten tätä syödään?"

Sen enempää lässyttämättä tasokkaasta yliopistosta, jännittävistä matkoista ja uusista ystävistä haluan sanoa lyhyet kiitokset äidille, iskälle, Jannelle, Biogirlzeille, Tammelan kavereille ja muille tärkeille ihmisille kaikista tsemppaavista viesteistä, kirjeistä, Skype-puheluista ja muista kannustuksista, joita sain syksyn aikana.

Blogikirjoittelu oli ajatuksia ja kokemuksia jäsentelevä harrastus, joka loppuu nyt tähän. Tekstejä jäi vielä varastoon odottamaan julkaisuaan, sillä tästä eteenpäin tyyli vaihtuu tieteelliseen ja kandityön kirjoittamiseen. Olen otettu kaikesta saamastani palautteesta ja on ollut ihana kuulla, että teksteillä on ollut lukijoita.

Sana "elintasoerot" sai uutta merkitystä. Kuva ei ole Singaporesta vaan Filippiineiltä.

Kävin kuukausi sitten matkamessuilla. Seuraavat reissut on jo varattu ja kaukomatkat suunniteltu, mutta silti mieli palaa usein Aasiaan. Kunhan uuden blogin nimi ei ole Singahdus Siperiaan.

Tällanen tyttö lähti heinäkuussa...

... ja tällanen ykkösjengi sitä oli vastassa joulukuussa.

Paluujuhla-pikkujouluissa hymyilytti, kun paikalle saapui yllätysvieraitakin.

Piipahdus Pekingiin

Suomeen paluusta on jo yli kuukausi, mutta nyt vasta löytyi aikaa blogin päivittämiselle! Kevätkausi on alkanut hurjalla vauhdilla (mm. yhdet sitsit, kahdet toimarivaihdot, kolmet bileet ja neljä kokousta), mutta tässä vielä pikaisena muisteluna viimeinen viikko Aasiassa. Niin ja tietty koulussakin olen ollut!

Filippiineiltä matkustin Pekingiin, jossa vietin viikon lapsuudenystäväni kanssa. Matkassa oli mutkia kuin kiinanmuurissa, mutta silti reissu oli ehdottomasti syksyn loppuhuipennus.

Kiinalaisia voi kuvailla hölmöiksi, kieroiksi ja uteliaiksi (silkkaa yleistystä, älkää kukaan suuttuko!). Historiallisissa kohteissa, kuten Kielletyssä kaupungissa ja hutongeilla eli perinteisillä kortteleilla, kiinalaisilla turisteilla oli pakottava tarve kurkistella jok’ikisesta ovenraosta ja kolosta. Ainakaan koti-Suomessa en ajattele museota paikkana, jonka tarkoitus on piilotella esineitä.

Kielletty kaupunki

Perinteinen kortteli

Kiinalaisten kierous tuli esille ostostilanteissa. Kuuleman mukaan länsimaisia ihmisiä pidetään niin rikkaina, että autokolareissa maksaja on aina valkoinen mies, vaikka kiinalainen kuski olisi itse täräyttänyt autollaan toisen kylkeen. Kauppahalleissa syömäpuikoista ja aamutakeista pyydettiin aivan poskettomia hintoja, joita sai yrittää tinkiä niin alas kuin kehtasi. Tosin eräs kauppias alkoi itkeä, kun kaveri tarjoutui maksamaan ”aidosta” Michael Korsin lompakosta enintään kymmenen euroa. 

Helmitorilla kauppa kävi

Tietopläjäys silkin valmistuksesta

Oli yllättävää, miten vähän länsimaisia ihmisiä kaupungissa näkyi. Ainoat länkkärit sattuivat olemaan suomalaisia, jotka yöpyivät samassa hotellissa tai olivat päätyneet samaan ravintolaan kuin me. Vaaleahiuksisten ja sinisilmäisten ihmisten puutteen vuoksi paikalliset olivat hyvin kiinnostuneita, mistä minä ja ystäväni olimme tulossa ja oliko hiustemme väri aito. Monet kysyivät luvan ja useimmat eivät lainkaan, saavatko ottaa meistä kuvan. Luonnontieteellisessä museossa aiheutui kunnon kohtaus, kun satuimme vierailulle samaan aikaan kouluryhmien kanssa. Lapset tuijottivat ja rohkeimmat tyttöryhmät alkoivat kikatellen seuraamaan meitä. Ketään ei enää tuntunut kiinnostavan näyttelykohteet, vaikka omasta mielestäni aidot dinosaurusten luurangot olivat aika vaikuttava näky.

Posetusta paikallisten luokkaretkeläisten kanssa

Kaiken kaikkiaan Peking oli henkeäsalpaavan upea kohde. ”Henkeäsalpaava” on varsin kuvaileva ilmaisu, koska ilmansaastelukemat olivat aivan päätä huimaavat ja hurjan vaaralliset, joihin verrattuna Singaporen pikku savupilvet olivat vain raikas muisto. Onneksi ensimmäiset päivät kaupungissa olivat tuulisia, jotta aurinko pääsi paistamaan kirkkaalta taivaalta. 

Olympia-kylän harmaus

Vaikka jokainen aamu alkoi ajatuksella ”mitähän hullua tänään tapahtuu”, Kiina ja kiinalainen kulttuuri jäivät pyörimään mieleen, ja toivon, että lähitulevaisuudessa pääsen matkustamaan sinne uudestaan.

Postikorttipostaus

Terveisiä Filippiineiltä ja Palawanin saarelta!

Saaren kärjessä sijaitseva El Nido on täynnä hämmästyttävän kauniita saaria, rantoja ja laguuneja. Elämä sen sijaan ei ole ollut kovinkaan luksusta, koska pankkiautomaatit eivät antaneet rahaa, sähkö- ja vesikatkoksia oli muutama ja veneretkellä sattui pieni loukkaantuminen. Kaikesta ollaan kuitenkin selvitty paikallisten ylitsevuotavan ystävällisyyden ja sydämellisyyden avulla. Kaduilla vastaantulijat tervehtivät: "Hello ma'am!", ja hostellien omistajat ovat kädestä pitäen vieneet meitä täyteenvaratuista hostelleista toisiin.

Huonon nettiyhteyden takia bloggaaminen on erittäin surkeaa, joten tässä kaikki tällä kertaa. Huomenna matkani jatkuu Pekingiin. Kiinan nettirajoitusten mukaisesti Googlen Blogger on pannassa, joten seuraavat postaukset ilmestyvät vasta palattuani kotiin.

Nähdään pian!

Muistelua ennen luistelua

Tämä on minun, ainakin tämän syksyn, viimeinen päiväni Singaporessa ennen kotimatkan alkua. Siksi onkin aika muistella syksyn menneitä tapahtumia.

Vaihtosyksyn alussa oli jännittävää huomata, miten paljon ihmisellä voikaan olla vapaa-aikaa ilman yhdistyskokouksia ja tapahtumien suunnitteluita. Sen vuoksi keksin aloittaa uuden harrastuksen: lindy hopin. Lindy hop ja charleston ovat swing-tansseja 20-luvulta, joita voi tanssia niin parin kanssa kuin yksinkin. Harjoituksia oli kahtena iltana viikossa, jolloin opettelimme uusia kuvioita ja tekniikkaa, ja tuntien lopuksi oli aikaa vapaamuotoisemmalle tanssahtelulle. Tunneilla kävi yhtä paljon naisia ja miehiä, ja laji tuli suosituksi myös vaihtareiden kesken. Eräänä perjantai-iltana järjestettiin yhteinen lindy hop -tapahtuma yhteistyössä NUS:n tanssikerhon kanssa, jossa molempien yliopistojen tanssijat pääsivät tutustumaan toisiinsa.

NTU:n lindy hop -jengi

Myös asuntolassani oli hyvin aktiivisia harrastuskerhoja sekä hallitus, joka järjesti tapahtumia. Syksyn isoin ja perinteisin tapahtuma oli Dinner and Dance -illallisjuhla, joka pidettiin hienon hotellin juhlasalissa. Ohjelmassa oli bändien esityksiä, pieniä kilpailuja sekä illallisbuffet. Tapahtuman kokonaisvaikutelma oli sekoitus jenkkihäistä ja High School Musicalista, sillä salin koristelu oli kuin suoraan Neljät häät Amerikassa -ohjelmasta ja illan päänumero oli asuntolan kuninkaan ja kuningattaren valinta. Ehdolla oli viisi paria, jotka poseerasivat rivissä, ja juontaja kyseli kysymyksiä. Oli kuitenkin ihana nähdä, miten yleisö kannusti omia kavereitaan julistein ja kukkakimppuja vieden. 

Juhlien teemana oli naamiaiset

Vaihtaripojat järjestivät pienen uintikilpailun, jossa mittaa ottivat suomalainen ja saksalainen. Ahkeran harjoittelun ja tiukan kisan päätteeksi saksalainen voitti. Meitä oli kuitenkin iso joukko kannustamassa molempia kilpailijoita. 

Singaporessa asuu pinta-alaansa nähden erittäin paljon miljonäärejä. Lähdimme siis bongailemaan miljonäärien asuntoja ja veneitä Sentosa Covelle, joka on Singaporen kallein asuinalue.

Miljonäärialueella testattua: kun sanoo unohtaneensa uuden luottokorttinsa tunnusluvun, saa juoman ilmaiseksi.

Lukukauden loputtua pidimme shoppailupäivän. Eräs amerikkalainen pikkariliike oli avannut pari viikkoa sitten kaksikerroksisen vaatemyymälän Singaporeen, joka samalla oli ensimmäinen luokkaansa Itä- ja Kaakkois-Aasiassa. Illalla kävimme syömässä ostereita ja ihailemassa auringonlaskua kattoterassilta vielä viimeistä kertaa. 

Suomen itsenäisyyspäivän kunniaksi kävin lahjoittamassa neljä kuukautta käytössä olleet vuodevaatteet ja astiat hyväntekeväisyyteen. Tavarat toimitetaan eteenpäin Malesiaan Johor Bahrun pakolaisleirille, jossa asuu 3000 Myanmarista ja Bangladeshista lähtenyttä pakolaista. Lahjoitukset otti vastaan suomalainen nainen, joka toivotti hyvää itsenäisyyspäivää ja tarjosi kakkua. Ele sai liikuttumaan, koska eihän täällä maailmankolkassa muut juhli suomalaisten tärkeitä päiviä.

Tällä hetkellä huoneeni näyttää erittäin tyhjältä, sillä keskellä lattiaa on vain täyteen pakatut matkalaukut odottamassa aamun lentoa. Ennen koti-Suomea on silti vielä kaksi kiinnostavaa välipysäkkiä. 

Tenttiviikot

Viime viikko oli varmasti syksyn tylsin, eikä tästäkään ole tulossa sen jännittävämpi. Opetus, harrastuskerhot ja yleisesti koko elämä on loppunut tenttien takia. Huonenaapureitakaan ei enää hirveästi näe, mutta sen sijaan kirjastot ja lukusalit ovat täynnä opiskelijoita. 

Lopputenttikäytännöistä tulee hyvin elävästi mieleen ylioppilaskirjoitukset. Tenttejä ei pidetä luentosaleissa vaan auloissa ja urheiluhalleissa, joissa pulpetit on aseteltu siisteihin jonoihin. Jokaiselle on määrätty istumapaikka, ja onkin aika olennaista tarkistaa se netistä etukäteen. Koeaika on yleensä 2 tai 2,5 tuntia, joka on todella lyhyt tehtävien määrään nähden. Kuulin, että tiukan ajan tarkoituksena on saada hajontaa opiskelijoihin eikä kaikkia tenttitehtäviä edes kuulu saada tehtyä. Kaikista jännittävintä on se, että arvosanat jaetaan Gaussin käyrällä.
 

Viime viikolla minulla oli kaksi koetta ja tällä viikolla loput kaksi. Olin valmistautunut omasta mielestäni ihan riittävästi ja ensimmäiset tentin tuntuvat menneen ihan hyvin. Suurin haaste on englanniksi vastaaminen, koska kiireessä ja jännityksessä kaikki uudet hienot sanat haihtuvat aivoista, mikä tietysti hidastaa kirjoittamista. Vastaukset pitää kirjoittaa mustekynällä, sillä lyijykynällä tehtyjä vastauksia ei arvioida. Kuulin tosin vaihtarista, joka kynäsäännöstä tietämättä oli kirjoittanut tenttinsä lyijykynällä, mutta professori oli sanonut asian olevan ok.

Pidimme vaihtarityttöjen kesken taukopäivän opiskelusta ja kävimme Art and Science -museossa, joka on kuuluisa kukanmuotoinen rakennus Marina Bay Sands -hotellin edessä. Museossa oli kolme näyttelyä, joista ensimmäinen esitteli ensimmäisiä avaruusmatkoja, toinen koko perheelle suunnattua valo – ja videotaidetta ja kolmas hollantilaisen M.C. Escherin teoksia. 

... ja matemaatikoiden loppuun tekemä.

Taiteilijan kesken jättämä työ...

 

”Vain Singapore jutut” sai lisäyksen tehdessämme lähtöä museolta. Ulkona oli puhjennut ukkosmyrsky. Koska olisi ollut ikävää kastua, museon työntekijät saattoivat kaikki kävijät sateenvarjojen alla takaisin hotellin puolelle. Ei ikinä tapahtuisi Kiasmassa.

Marina Bay Sandsilta otimme taksin Fullerton-hotellille (tietäjät tietää ettei kuulu ihan normipäivään), koska meillä oli varaus jokaisen herkkupepun unelmaan, suklaabuffettiin. Pöydillä oli mitä ihanimpia suklaaleivoksia, kääretorttuja, macaron-leivoksia, suklaajälkiruokia, konvehteja ja suklaaputous hedelmillä ja vaahtokarkeilla. Paikalla oli myös kokki, joka paistoi vohveleita ja teki kaakaota erivahvuisista suklaista asiakkaiden toiveiden mukaan. 

On vähän haikeaa, että monet kaverit lähtevät jo tällä viikolla Singaporesta kotimaihinsa tai reissailemaan muualle Aasiaan. Mitenkään mihinkään liittymättä laitan tähän loppuun kuvan, jonka nappasin aikaisemmin syksyllä erään lentokoneen turvaohjeiden joukosta. Toivotaan, että tulevilla matkoilla koneita ohjaa muukin kuin Allahin hyvä tahto.

Tutustuminen Taiwaniin

Ehdittiin olla tasan 24 tuntia Singaporessa ennen kuin vaihdettiin edellisen kohdemaan nimestä pari kirjainta ja löydettiin itsemme Taiwanista.

Olin odottanut Taipein matkaa paljon, koska kiinan kurssin jälkeen halusin päästä kokeilemaan taitojani luokkahuoneen ulkopuolella. Henkseleitä paukutellen aloin tutkailemaan katukylttejä ja mainoksia, kunnes totuus selvisi. Kiinan tunneilla olimme opetelleet yksinkertaistettua merkistöä, mutta suurin osa kaikesta tekstistä olikin kirjoitettu perinteisellä kiinalla, joka käytännössä eroaa niin, että selkeät merkit on sohittu täyteen ylimääräisiä viivoja. Kiinalla päteminen jäi siis muutamaan merkkiin ja ”xie xie” -sanaan (= kiitos).

Ensimmäisenä iltana päädyimme paikalliseen karaokebaariin. Lista oli täynnä tuttuja englanninkielisiä biisejä, joten otimme pari _helppoa vetoa Shakiralta ja Alicia Keysiltä. Taipeissa oli iltaisin paljon muutakin kuin karaokea. Kaupungin erikoisuus ovat iltatorit, joilla myydään aasialaista katuruokaa, hedelmiä, mehuja, vaatteita ja kaikennäköistä krääsää. Toreilta löytyi myös tivoleista tuttuja tarkkuusammuntapelejä ja ongintaa. Maistelimme aika rohkeasti erilaisia herkkuja, eikä osteri-muna-majoneesi-rulla aiheuttanut vatsavaivoja. Ne tulivat jäätelöstä.

Taipeissa on maailman 5. korkein rakennus Taipei101, joka on saanut nimensä siitä, että rakennuksessa on 101 kerrosta maan päällä. Turistit pääsivät 91. kerrokseen, josta oli hienot maisemat, vaikkakin hieman pilven peitossa. Insinöörit innostuivat huipulla olevasta suuresta massavaimentimesta, jonka tarkoituksena on pitää torni pystyssä taifuunin iskiessä.

Tornin huipulla eivät niinkään järkyttäneet videot maanjäristyksistä, vaan se, mitä kaupasta löytyi. Yksi kerros oli varattu kokonaan koralleista tehdyille taideteoksille ja koruille. Pari sormusta ei olisi aiheuttanut sydämen tykytyksiä, mutta korallia oli hinattu huipulle satoja kiloja. Siinä on useilta kaloilta lähtenyt kodit alta ja varmasti lähtee tulevaisuudessakin, sillä Taiwan ei ole mukana minkäänlaisissa ympäristösopimuksissa.

Yksi Taiwanin erikoisuuksista on kuumat lähteet, joiden ympärille on rakennettu altaita ja kylpylähotelleja. Maan alta pulppuava vesi voi paikoin olla jopa 100-asteista ja niin rikkipitoista, ettei siinä elä mikään. Otimme paikallisista mallia ja kävimme kylpemässä yhdellä allasalueella, jossa oli kolme allasta. Viileimmässä altaassa vesi oli noin 38-asteista, mutta kuumimpaan emme pystyneet menemään, koska 45-asteinen vesi tuntui aivan liian polttavalta. Kylpylästä lähtiessä olo oli sama kuin erittäin hyvän saunaillan jälkeen.

Hauska sattuma oli, että Taipeista löytyi tuttuja! Eräs lukiotuttuni suorittaa Taipeissa taloustieteen kandiopintoja, joten kävimme yhdessä drinkeillä. Oli mielenkiintoista kuulla taiwanilaisesta yliopistoelämästä sekä Taiwanin poliittisesta asemasta henkilöltä, joka on viettänyt jo useamman vuoden maassa. 

Taiwanissa oli inhimillisempi ilmasto kuin Singaporessa, joten siellä pystyi kulkemaan meikit naamassa.

Teknillinen yliopisto Taipeissa oli kolmantena vaihtohakukohteenani, mutta vaikka reissu oli hieno ja kaikki onnistui hyvin, olen tyytyväinen Singaporeen. Taiwanissa kiinan oppiminen olisi voinut olla tehokkaampaa, mutta arkipäivän asioiden hoitaminen olisi ollut paljon vaikeampaa, koska englannin kielen osaaminen oli yleisesti aika surkeaa. Singaporessa on enemmän nähtävää kaupungissa viihtyvälle, ihmiset pukeutuvat tyylikkäämmin ja matkustelu on helpompaa, kun Kiinan lähellä lentäessä ei tarvitse pelätä, että kone ammutaan alas.

Esitän osaavani kiinaa.

Heidi paljastui dynastia-tietäjäksi, joka tunnisti Ming- ja Qing-kipot mennen tullen.

Chiang Kai-shek Memorial Hall

Teimme päiväretken Tarokon kansallispuistoon, jonka sanotaan olevan yksi Aasian kauneimmista paikoista.

Lomailu loppuu nyt, sillä seuraavan kahden viikon aikana on kurssien loppukokeet.