Suomalaisia singahduksia

Maailma on pieni ja Singapore on lähellä Suomea, jos ei katsota kilometrimäärää vaan kohtuupituista lentomatkaa, joka on lennettävissä suomalaisen lentoyhtiön koneella. Ehkä siksi Singaporeen on lennähtänyt niin paljon suomalaisuutta.

Singaporessa on Aasian toiseksi suurin suomalaisyhteisö ja täällä asuu noin 1000 suomalaista. Pari viikkoa sitten Suomen suurlähettiläs tarjosi aamukahvit uusille Singaporeen muuttaneille suomalaisille. Suurlähetystöllä on projekteja käynnissä Suomen markkinoimiseksi muun muassa matkailumaana ja ensi vuonna hankkeita tehdään Suomi100-juhlavuotisorganisaation nimissä. Kahvittelun lomassa esittäytyi myös Sisu eli Singaporen Suomalaiset -yhdistys, joka järjestää lapsille Suomi-koulua ja aikuisille niin urheilua kuin kulttuuria. Kerran kävin sisulaisten kanssa porraskävelyssä, jonka ideana oli kävellä rappusia pitkin kerrostalon 44. kerrokseen. Neljännen kiipeämiskierroksen jälkeen jalat alkoivat hyytyä, mutta ainakin maisemat olivat hienot.

Viikonloppuna olin katsomassa Formula 1-kilpailua, jossa ajoivat Kimi Räikkönen Ferrarilla ja Valtteri Bottas Williams Martinin tallissa. Lapsena formuloissa ärsytti se, että lähetys tuli aina lastenohjelmien tai Salkkareiden päälle, mutta nyt hautasin vanhat kaunat. Ja kisoissa olikin tosi hienoa. Singaporessa erikoisuus on se, että kilpailu ajetaan pimeän aikaan. Autot ajoivat ihan käsittämättömän kovaa ja kovaäänisesti ja vauhtia havainnollistaa se, että illan päätteeksi kamera oli täynnä kuvia tyhjästä kisaradasta ja verkkoaidasta. Valitettavasti kumpikaan suomalainen ei päässyt palkinnoille, sillä Kimi kaahasi neljänneksi ja Valtterille ei tullut sijoitusta ollenkaan. Mieliä kohotti kuitenkin näyttävä ilotulitus ja Imagine Dragonsin konsertti.

Ennen kilpailua kuljettajat tervehtivät fanejaan vanhojen autojen kyydissä.

Kimikin vilkutteli kuljettajaparaatissa.

  

Kisa-alueella oli musiikki- ja taikuriesityksiä.

Imagine Dragons

Suomalaisuudesta sain olla ylpeä myös Slush Singaporessa. Slush on suomalainen opiskelijoiden perustama tapahtuma, joka kokoaa yhteen start-up-yrittäjät, investoijat sekä kiinnostavat puhujat. Tapahtuma on lähtöisin Helsingistä, mutta suuri suosio on tuonut sen myös Aasiaan, kuten Tokioon, Pekingiin ja tänä vuonna ensimmäistä kertaa myös Singaporeen ja Shanghaihin. Teknologiasta ja bisneksestä kiinnostuneet opiskelijat pääsevät helpoiten tapahtumaan vapaaehtoistyön kautta, ja niin minäkin olin töissä puhujatiimissä. Tapahtuma yllätti kävijämäärällään, sillä odotetun 1200 vierailijan sijasta paikalla saapui 2000 osallistujaa. Aamupäivä kului kiireisesti puhujia ohjeistaessa ja nimilistan läpikäymisessä, mutta iltapäivällä oli hyvin aikaa katsoa start-upien pitching kilpailua ja kuunnella paneelikeskusteluja tulevaisuuden terveydenhuollosta. Päivän päätteeksi messutila muuttui jatkopaikaksi.

Pitching kilpailun voittaja sai rahapalkinnon ja matkan Slush Helsinkiin marraskuussa.

Kun kerron olevani kotoisin Suomesta, ensimmäinen kommentti paikallisilta on yleensä: ”Vau, siellähän on todella hyvä koulutusjärjestelmä”. On ollut yllättävää, että niin monet tietävät Suomen nimenomaan koulutuksesta. Toiseksi yleisin toteamus onkin sitten ollut: ”Ohhoh, eikö siellä olekin aika kylmä”. Monet kysyvät, mikä äidinkieleni on, ja kerran yksi poika kysyi, eikö äidinkieleni ole englanti (mikä saattoi olla pelkkää imartelua). Kysyttäessä nimeäni joudun toistamaan ”Annika” yleensä kaksi kertaa ja kiinan tunnilla luokka alkoi nauraa ”Wo jiao Annika Niittylä”:n jälkeen. Onhan se vähän pidempi nimi kuin Yu Yu.

Ensi viikolla on lukukauden puolivälin merkiksi väliviikko, jolloin paikalliset opiskelevat ja vaihtarit ottavat lomaa. Minäkin lähden kavereideni kanssa kymmeneksi päiväksi Kambodzaan, joten blogikirjoittaminen hiljenee hetkeksi.

Koulunpenkillä

Jotta kukaan ei kuvittelisi, että täällä vietetään puolen vuoden rantalomaa, niin seuraavaksi tekstiä koulunkäynnistä. Postaus on omistettu omaa lukuvuottaan aloitteleville Biogirlzeille.

Kurssien ja kivan lukujärjestyksen saaminen oli aikamoista tuuripeliä. Vaihtoon hakiessa olin laittanut kurssisuunnitelmaan pelkkiä bioteknologian kursseja, mutta saatuani ensimmäisen aikatauluvaihtoehdon käteeni totesin, että haluan opiskella jotain aivan muuta. Lopulta sainkin säädettyä itselleni mieluisan kuuden kurssin kokonaisuuden.

Vaihto-opiskelijoiden orientaatioluento

School of Chemical and Biomedical Engineering

Chinese Heritage Center

Kiinan alkeiskurssi on ehdoton lempparini. Kurssilla tosin edetään ihan kamalalla vauhdilla ja kahden ensimmäisen tunnin jälkeen olimme käyneet läpi kaikki kiinan äänteet, persoonapronominit, perhesanat ja numerot ykkösestä kymppiin. Opettaja on äärimmäisen pätevä, mutta tarkka, ja yleinen opetusmetodi on tentata kirjaimia ja sanoja nopeatempoisesti ja satunnaisessa järjestyksessä niin kauan, kunnes ”dtshiiiii” ja ”ctshiiiii” äänteillä on selvä ero. Onneksi kiinan opiskelussa auttaa oma henkilökohtainen mandariinia puhuva tuutorini. Eräänä iltana kämppikseni keskeytti s-harjoitukseni ja totesi kauhuissaan: ”Voi ei, sä todellakin tarvit apua”. Seuraavana päivänä opettaja antoi karkin suorituksestani.

V = oikein, X = väärin

Toinen hauska kurssi on Innovaatio- ja teknologiajohtaminen. Tähän mennessä aiheina on ollut perusjuttuja yritystoiminnasta, kuten riskinhallintaa, yrityssuunnitelman tekoa ja eri yhtiömuotoja. Professori pyrkii pitämään opiskelijoiden kiinnostusta yllä ottamalla esimerkkejä niin maailmanlaajuisista kuin singaporelaisista yrityksistä. Joka luennon lopuksi professori näyttää videolta lyhyen tarinan, joka yleensä kertoo kiittämättömistä ihmisistä ja naisista, jotka syövät vieraan miehen keksit lentokentällä. Tarinoiden tarkoituksena on täysin aiheeseen kuulumattomasti muistuttaa opiskelijoita olemaan kiitollisia siitä, mitä ovat elämässään saaneet ja ”everything happens for a reason”. Tuotantotalouden aiheissa kulkee myös kurssi Projektijohtamisen perusteet. Professori eläytyy luentoon täysillä huitomalla käsillään ja puhumalla kiivaasti silmät kiinni. Kuvaus ”käsien heiluttelua” sopii tähän kurssiin erittäin hyvin, ja norjalaiset kurssikaverinikin miettivät, että onko kauppiksessa aina näin helppoa.

Biokursseista lukujärjestykseeni jäivät Lääketieteellinen nanoteknologia ja Kantasolujen perusteet. Molemmat kurssit ovat aika vaikeita ja luettavaa on paljon. Onneksi nanoteknologian kurssilla ei ole tenttiä, vaan kurssin lopuksi tehdään ryhmätyö aiheesta ”Nanoteknologia diabeteksen diagnosoinnissa ja hoidossa”. Kantasoluluennoitsijalle sattuu toisinaan huonoja päiviä, jolloin hän saapuu myöhässä, ei saa videotykkiä toimimaan tai ei pääse luentosalin ovesta sisään.

Kirsikkana kakussa on Biologian ja kemian laboratoriotyökurssi, jonka aikana suoritetaan seitsemän työtä. Ennen ensimmäistä labratyötä luin kylmän hien virratessa viidettä kertaa läpi työohjetta, joka käsitteli antibioottiresistenssigeenin siirtoa E. coli bakteereihin ja koitin muistella, miten ihmeessä soluviljelyä tehtiin puolitoista vuotta sitten hiiren soluilla Otaniemessä. Labran alkaessa kuitenkin selvisi, että suurin osa kurssilaisista on itseäni kolme vuotta nuorempia fukseja ja että assistentit olivatkin tehneet osan työvaiheista etukäteen. Silti tuli todettua, että finnpipetin käyttöä olisi syytä palautella mieleen. Toisella labrakerralla syntetisoimme aspiriinia. Työskennellessä monikansallisessa ryhmässä huomaa, kuinka monella tavalla tutut asiat voidaan hoitaa. Esimerkiksi singaporelainen assari ohjeisti piirtämään TLC-levyn nestekorkeusviivan etukäteen ja korealainen tyttö kertoi, että heidän labroissaan ei käytetä suojalaseja. Minulle hymähdeltiin, kun alipainetislauksessa kiinnitin kouralla imupullon ja Buchner-suppilon juuri niin kuin viime kevään orgaanisen kemian kurssilla oli ankarasti käsketty tekemään.

Bakteerikasvatuksen tulokset

Kampuksen rakennukset ovat aika moderneja arkkitehtuuriltaan, jos ei oteta huomioon sähkölafkaa, joka sisätiloiltaan muistuttaa hyvin läheisesti vastaavaa Otaniemessä. Otaniemen sähkölafka taisikin mennä jo remonttiin. Tähän mennessä suosikikseni on noussut Hive, joka on kahdeksan kerroksinen helminauhan muotoinen opiskelutila. Paikallisilla opiskelijoilla on ärsyttävä tapa jättää tavaransa pöydille paikkavarauksen merkiksi lähtiessään tunnin ruokatauolle, mutta yleensä Hivestä löytyy ainakin yksi tyhjä tuoli.

The Hive -opiskeluympäristö

Hiven kattoterassilta on hienot maisemat.

Tässä tulikin ihan kamalan paljon teknistä sanastoa, mutta lopuksi haluan toivottaa kaikille orientaatioviikosta selvinneille ja edelleen alkometriin puhalteleville ystävilleni ahkeraa opiskelua! ;)

Synttäriviikonloppu

Kiitos kaikista ihanista synttärikorteista ja yllätyksistä!! :")

Blogikirjoittaminen on ottanut vähän osumaa siitä, että suunnilleen joka ilta on ollut pientä harrastus- ja virkistystoimintaa sekä matkojen suunnittelua. Saimme viikko sitten viralliset opiskelijaviisumit. Näytti siltä, että koko kampus (tarkemmin vaihto-opiskelijat) oli kerääntynyt kannettavien ääreen metsästämään halpoja lentolippuja ja sukelluskursseja ja ryntäsi maasta ulos heti luvan saatuaan.

Mekin lähdimme tyttöjen viikonloppureissulle Malesiaan Tiomanin saarelle, joka on tunnettu sukellusmahdollisuuksistaan. Saari sijaitsee Malesian itärannikolla noin 2 tunnin bussimatkan + 2 tunnin lauttamatkan päässä Singaporesta. Reissulle lähdettiin stressailematta, mikä oli hyvä, sillä matkustamisen suhteen kaikki meni täysin pieleen.

Perjantaiaamu alkoi pommiin nukkumisella. Lennokas sängystä-ylös-ovesta-ulos-taktiikka vei bussipysäkille, jossa selvisi, että Uber-taksien tarjonta oli aamukuuden aikaan täysin olematonta eivätkä normaalit taksit löytäneet meitä kampukselta. Taksikuskien soitellessa kiukkuisia puheluita aamun ensimmäinen paikallisbussi sattui kohdalle ja lähdimme sillä kohti bussiasemaa. Matkalla huomattiin, että paikallisbussin määränpää olikin eri kuin Malesian bussin lähtöpaikka. Tässä kohtaa Malesian bussin lähtöön oli noin kymmenen minuuttia, ottaen huomioon, että paikalla olisi pitänyt olla puolta tuntia etukäteen ja tiedustelun päätteeksi nainen puhelimessa totesi, että meitä ei odoteta edes viittä minuuttia. Väärältä bussiasemalta nappasimme taksit kohti oikeaa lähtöpaikkaa. Toinen taksikuskeista ymmärsi paniikkikiireen, eikä jäänyt tuhlaamaan aikaa matkasta veloittamiseen. Oli onnen kauppaa, että bussi oli juuri ne muutamat minuutit myöhässä, joiden ansiosta ehdimme hypätä kyytiin. Kuljettaja tosin loi varsin murhaavia katseita suuntaamme. Malesian rajalla oli aikaa lukea sähköpostia, joka koski hotellivarausta. Heräsi epäilys, onko varaus voimassa varausmaksua maksamatta, mutta parin puhelun jälkeen selvisi, että luojan kiitos huonevaraukset olivat tallella lähes täyteen buukatulla saarella. Bussimatka vei Mersing-nimiseen kaupunkiin, josta lautta lähti. Jonottelun ja lastaamisen jälkeen lautta irrotettiin laiturista, mutta pian sen jälkeen tuli ilmoitus, että teknisen vian vuoksi matkustajien tavaroineen olisi siirryttävä toiselle lautalle. Kaikkien kommellusten jälkeen pääsimme kuitenkin turvallisesti perille.

Hotellin henkilökunta oli super ystävällistä ja saimme yksityiskyytejä paikasta toiseen. Vastaanotosta järjestettiin myös viidakkovaellus, jolla opas näytti viidakosta löytyviä lääke- ja hyötykasveja sekä kertoi viidakon eläimistä. Vaelluksia oli aikaisemmin järjestetty myös yöaikaan, mutta ne oli lopetettu turvallisuussyistä. Malesian viidakoista nimittäin voi löytyä kuningaskobria, tarantelloja sekä erittäin myrkyllisiä kasveja. Vaellus päättyi virkistäytymiseen vesiputouksella.

Bongaa kameleontti

Lauantaina oli aikaa myös jalkahoidolle, snorklailulle ja rannalla makoilulle. Illalla menimme rannalle istumaan nuotion ääreen ja saimme näytteen paikallisista juomatavoista. Tai ennemminkin niiden puutteesta.

Saarella oli paljon söpöjä apinoita, jotka paljastuivatkin pieniksi hirviöiksi. Parvekkeen ovessa ei turhaan ollut lappua, joka kielsi apinoiden ruokkimisen ja kehotti pitämään oven suljettuna. Apinalauma oli nimittäin tunkeutunut naapurihuoneeseen ja varasti sieltä ruokaa.

Sunnuntaina kotimatka oli pitkä, ja seuraavalla kerralla voisi jo etukäteen varautua lisäämään numero 1 arvioidun matkankeston eteen.